No, jos oli tammikuu tekstitön, niin ei tuo helmikuukaan paljon parempaa arvosanaa saa. Syitähän on satoja: meillä on ollu kauheesti pelejä ja koulu on jatkunut kauheella rytinällä. Lisäks meillä oli vieraita ja mun kone meni rikki. Ulkona on ollu hyvät säät ja sisällä vielä paremmat.. Totuus ei kuitenkaan löydy kaurapuurosta vaan laiskuudesta! Mitä pidempi väli on, niin sitä vaikeampi on kirjoittaa ja sitä rataa. Nyt kuitenkin (pienten valitusten ansiosta) päätin tarttua härkää sarvista ja yrittää raapasta jotain.

 

Höntsä ja Outsa oli siis meillä vieraisilla viikon verran joskus tuossa ikuisuus sitten. Vieraat osasivat käyttäytyä, rakastuivat röstiin, etsivät kilpaa tuliaisia ja houkuttelivat meidät suuruuden hulluudellaan Jugfraujochin huipulle. Me siis yhtenä aurinkoisena päivänä päätettiin lähtee Alpeille vaeltamaan. Perillä Grindelwaldenissa meni kuitenkin turisti-info just sopivasti kiinni ja me ei oikein hahmotettu seinänkokoisesta kartasta, että mistä me päästäisiin talvivaellusreiteille vai päästäiskö mistään. Jo tässä vaiheessa Höntsän silmät naulautuivat kartan korkeimpaan huippuun (3454metriä), jonne kulki vielä junatkin. Aurinkoinen päivävaelluksemme vaihtui siis puolentoista tunnin junassa istumiseen, mutta kylläpä kannatti! Junasta näki aivan upeita maisemia vaikkakin viimeinen etappi mentiin kokonaan vuoren sisällä. Huipulla oli rakennus, jossa pääsimme ihailemaan jääpalatsia pitkine käytävineen ja siirtymään hissillä vielä huipummalle. Korkean paikan leirillä oli todellakin upeat maisemat, joita jaksoimme ihailla vaikka happi meinasikin loppua. Nyt vain odottelemme, milloin meidän valmentajat keksivät siirtää porrastreenit Jungfraulle…

 

Vieraiden täällä ollessa saimme myös ensimmäisen varoituksen. Meillä oli Riksun kanssa perjantaina fitnessin tentti ja totta kai aloitimme jo torstaina hyvissä ajoin tenttiin valmistautumisen. Riksun piti vetää ryhmälle viiden minuutin alkulämmittely ja minulla oli viiden minuutin aerobic. Personal trainerimme Höntsä antoi Riksulle hyviä ohjeita ja ruoski polkemaan jalkaa kunnolla. Kahdentoista aikaan saimme todeta, että alakerran naapurimme ei arvostanut aerobicciä ihan yhtä paljon kuin me vaan tuli kehottamaan, että olisimme hieman rauhallisemmin (onneksi tämä(kin) on videokameralla). Koskaan ennen ei ole kukaan naapuri valittanut vaikka on ollut tupareita ja vaikka mitä, mutta toisaalta kahden tunnin jalan polkeminen yläkerrassa saattaisi alkaa ketuttamaan minuakin. Päästiin muuten heittämällä tentti läpi!

 

Vieraiden jälkeen alkoi meillä hieman tylsempi kausi. Pelejä oli monta viikonloppua peräkkäin ja mitä pidemmälle kausi eteni, niin sitä enemmän motivaatio laski. Meidän joukkuehan siis pääsi kuuden parhaan joukkoon ja näiden kuuden kesken pelattiin vielä yksinkertainen sarja. Me hävittiin ensimmäiset kaksi peliä, joten homma oli sitä myöten paketissa ja mahdollisuudet neljän sakkiin hävisivät. Valitettavasti homma ei kuitenkaan ollut paketissa vaan pitihän loputkin pelit vielä pelata vaikka niillä ei mitään merkitystä ollutkaan. Ihan ystävän vinkkinä voisin ehdotella jollekin ylemmälle taholle pientä sarjajärjestelmän muuttamista.

 

Pelikauden huipentumaksi meillä oli vielä Sveitsin cupin finaali. Ihan rehellisesti sanottuna päästiin finaaliin lähinnä hyvän tuurin ansiosta, mutta siellä kuitenkin oltiin ja vastassa oli Sveitsin mestari Dietlikon. Itse peli päättyi Dietlikonin 0-9 voittoon, mutta tapahtuma oli hieno! Jo toisen kerran tämän vuoden puolella saimme juosta kentälle tulikoneiden saattelemana ja tällä kertaa vielä jotkut juniorit käsipuolessa. Yleisöä oli naisten peliinkin tullut ihan kiitettävästi, joten tunnelma oli hyvä! Pelin jälkeen pääsimme ansaitusti nauttimaan kauden päättymisestä sekä katsomaan miesten finaalia, jossa pelasi suomalaisia molemmissa joukkueissa. Oikeiden pelien jälkeen alkoivat aamuun asti kestäneet jälkipelit, jotka kyllä muiden suomalaistyttöjen avustuksella hoidettiin hyvin kotiin. Ja päästiinpä baarissa vielä nostelemaan miesten pelin voittopokaaliakin (lasista) ilmaan, kiitos Saku ja Olba!

 

Tuon lauantain 7.3 jälkeen on sitten alkanut uusi elämä. Oikeastihan meillä olisi jatkunut treenit vielä tämän kuun ihan normaalisti (siis ihan oikeesti!), mutta me jäätiin todellakin jo motivaatiolomalle. Nyt ollaan käyty testailemassa yliopistolla erilaisia vaihtoehtoharrastuksia, kuten step-aerobicciä. Viime lauantaina käytiin talvisella vaelluksella Gstaadissa ja tällä kertaa jouduimme ihan oikeasti vaeltamaankin. Käveltiin ihan huomaamatta muutaman todellisen sveitsiläiskylän läpi, ihailtiin toinen toistaan upeampia mökkejä ja poltettiin naamamme auringossa. On muuten aika uskomaton tunne, kun jossain keskellä-ei-mitään on joku kylä, jossa kulkee ihmiset (?) sisään Pradan ja Rolexin liikkeisiin. Sulauduttiin hyvin joukkoon vaellusvaatteissamme reput selässä.

 

Nyt sitten suunnitellaan reissuja vähän Sveitsin ulkopuolellekin, odotellaan taas uusia vieraita ja todetaan varmaan jälleen kuukauden päästä, että mihin se kaikki aika katosikaan… Välissä tosin pitää käydä koulussa pelaamassa hieman sulista ja tanssimassa tansseja sekä nauttimassa hillittömästä auringonpaisteesta!

 

Lisäilisin vaikka mitä kuvia, mutta multa siis ihan oikeesti posahti koneen kovalevy, joten nyt jännitän, mitä huoltomies on saanut aikaan. Ainakin se väitti, että on saanut pelastettua mun rakkaat tiedostot.. Jos nyt jostain ulkoisen kovalevyn uumenista löydän kuvia, niin lisäilen niitä ihan varmasti! Ehkä jopa tämän viikon aikana…

 

Räpsy

 

PS. Onnee muuten Tupislaisille hienosta pääsystä play offseihin ja KSS:lle sarjapaikan säilyttämisestä.. Kyllä täällä valvotaan!