Hyvää uutta viikkoa täältäpäin maailmaa! Ajattelin vähän kirjoitella viikonlopun vierailusta Winterthurissa.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Meillä oli siis viikonloppuna National Cup. Se tarkoitti käytännössä sitä, että yhteensä kaksitoista naisten joukkuetta kahdelta ylimmältä sarjatasolta kokoontui Winterthuriin pelaamaan toisiaan vastaan. Meidät oltiin jaettu kolmeen neljän joukkueen lohkoon, joista kahdessa oli kaksi ja yhdessä yksi pääsarjan joukkue. Tiedossa oli siis, että lauantaina olisi kolme peliä (2x20 minuuttia tehokasta) ja jatko sitten riippuu siitä, miten hyvin pelataan lauantaina.

 

Lähtö oli jo tutuksi tulleelta Moos-hallilta vartin yli seitsämän aamulla. Perjantaina illalla vietetyt grilli-iltamat loppuivat ajoissa, joten matkaan lähdettiin ihan hyvissä voimin ABBA:n säestämänä. Meille kohtalaisen lyhyen ajomatkan jälkeen olimme jo perillä ja pääsimme tekemään ensimmäisiä, mutta ei suinkaan viimeisiä alkuverkkoja. Odotimme, että nyt pääsisimme myös harjoittelemaan kaiken maailman läpsytyksiä ja rituaaleja, jotta oikeissa peleissä ei sitten tarvitsisi niitä jännittää, mutta vieläkään kaikki ei kyllä ole ihan selvillä…

 

Seuraava sydämentykytyksiä aiheuttava asia oli peliasut. Täällä on tapana, että peliasuja (myöskään shortseja ja sukkia) ei pidetä itsellään vaan ne aina kootaan yhteiseen kassiin ja jaetaan ennen pelejä. Ensimmäisenä saatiin paidat, jotka olivat oikean numeroiset, mutta väärän kokoiset. Sen jälkeen mentiin valitsemaan shortseja, joissa ei ollut numeroita ulkopuolella, mutta sisällä kyllä. Olisimmepa halunneet nähdä omat (ja muiden) ilmeet, kun nostimme pinosta meidän paitoihin sopivat ässän shortsit. Muutamalla ”nämä ei nyt taida ihan mahtua” kommentilla, jotkut ystävälliset joukkuekaverimme luovuttivat meille auliisti omat housunsa. Seuraavaksi alkoi paidan taistelu päälle ja Riksukin jätti ihan suosiolla aluspaidan pois alta. Valitettavasti me ei saatu kuvaa tästä episodista (tai siitä näystä, mikä siis kesti koko päivän), mutta kaikki ketkä olivat silloin paikalla, kun Miisu laitto kerran ennen reenejä Katin paidan päällensä, voivat vaan kuvitella tämän ihanuuden.

 

Itse peleistä sen verran, että kaksi ekaa peliä oli B-sarjan joukkueita vastaan. Peleistä ei jäänyt paljon kerrottavaa jälkipolville, mutta molemmat kuitenkin voitettiin. Tokan pelin toiset 20 minuuttia oli välillä jo ihan hyvän näköistäkin (ainakin paremmannäköistä, kun me). Päivän vika peli A-liigan joukkuetta vastaan, jossa pelasi muutama suomalainenkin. Pelissä pelattiin lohkovoitosta, jolla pystyi välttämään hallitsevan Sveitsin mestarin. Peli oli meiltä ehdottomasti päivän paras ja ekan erän jälkeen oltiin 3-0 voitolla. Toka erä sitten keskityttiin (pakostakin) oman pään puolustamiseen ja saatiin, ehkä hieman onnellakin, pidettyä vastustajan maalit kahdessa. Näin ollen päästiin juhlimaan päivän kolmatta voittoa ja nyt päästiin meille jo niin tutun voittotanssin makuunkin.

 

Yötä oltiin eräässä hostellissa ja täytyy sanoa, että Suomi-tyttöjen suut loksahtivat auki, kun valmentaja sanoi, että aamupalaan asti saa tehdä mitä ikinä haluaa. Veikkaisin, että tämä ei aivan toimisi Suomessa. Lähdettiin sitten koko joukkueen voimin istumaan terassille ja oltiin kiltisti jo ennen puolta yötä takaisin huoneissamme. Koko ajan tulemme muuten vain varmemmaksi siitä, että meidän joukkuelaiset osaa suomee ennen kuin me saksaa. Hyvin alkoi jo tyttöjen omat pelinumerot taipumaan.

 

Sunnuntaina lähdettiin Riksun kanssa ennen aamupalaa ihan vapaaehtoisille footingeille (kävellen tosin) ja saatiin muutama oudoksuva katse. Aamupalalla jätettiin edelleen hillot ja suklaamössöt rauhaan, mutta muuten ei valittamista. Pelit alkoi joskus puolen päivän aikaan ja nyt meininkinä oli voitto tai ulos. Helpotukseksi emme kaivaneet keltaisia (nyt siis sekä hikisiä että tiukkoja) pelipaitoja yhteisestä urkkakassista vaan saimme uudet punaiset paidat, jotka oli myös ässät, mutta siltikin sen verran suuremmat, että hiki valui tällä kertaa selkää pitkin eikä paitaa pitkin. Eka peli oli jotain alemmansarjan porukkaa vastaan ja se saatiin kuin saatiinkin hoideltua vaikka takkuista olikin. Tokassa pelissä vastaan tuli meidän oman sarjan paikallisvastustaja ja vauhti hieman lisääntyi. Tämäkin peli saatiin käännettyä meille (tosin vasta jatkoajalla) ja yhtäkkiä huomasimmekin olevamme koko turnauksen finaalissa.

 

Finaali alkoi 20 minuuttia edellisen pelin jälkeen ja vastassa oli yksi kauden suosikkijoukkueista. Iloksi ja riemuksi vaihdoimme vielä tutut keltaiset paidat päälle ennen peliä ja eikun menoks. Pelin idea oli lähinnä se, että vastustaja hyökkäsi ja tuhlaili maalipaikkoja ja me puolustettiin ja otettiin pallon kuvia ympäri kroppaa. Tämä taktiikka toimikin ihan hyvin ja loppujen lopuks peli päättyi 1-2 meidän tappioks. Tämä tuntui ihan hyvältä vaikka jäikin harmittamaan miten lähelle kuitenkin päästiin. Mitalin kiilto silmissä menimme sitten kuuntelemaan palkintojen jakoa ja mietittiin, mitä kivaa saadaan, kun ollaan uurastettu kuusi peliä (alku- ja loppuverkkoneen!) kahdessa päivässä. Palkinnoksi saatiin sitten ”Vittu Hedelmiä!” kuten Riksu asian ilmaisi. Oli joukossa muutama kuoharipullokin, mutta se oli alkoholitonta, joten ei taidettu edes maistaa.

 

Viikonlopusta jäi kaiken kaikkiaan ihan hyvä mieli, mutta ruokailuhommat ihmetyttää meitä edelleen. Pelin jälkeen ei todellakaan pysähdytty mihinkään syömään (olihan meillä hedelmiä). Kotiin päästyämme ei Gümligenistäkään  löytynyt mitään paikkaa, mistä olisi saanut enää lämmintä ruokaa siihen aikaan. Seuraavalla kerralla pitää vissiin varautua taas vähän paremmin eväin.

 

Mutta tämä viikko on nyt kiireinen muuttohässäköineen ym, joten kirjotelemme niistä myöhemmin.

 

Kuvia finaalista pääsee katselemaan tästä. Minä oon vissiin joko onnistunut välttelemään kameraa hyvin tai sitten valokuvaaja on armahtanut minua. Mene ja tiedä.

 

Räpsy